• Facebook
  • Blogger
  • Instagram
  • Bloglovin
  • Contact

KATEUDESTA



Oon ekaa kertaa elämässä siinä tilanteessa että tulevaisuus on kutakuinkin tosi epävarma. Aina ennen on tiennyt että joo sit taas ens syksynä takaisin yliopistoon ja sitä seuraavana. Tää on mun viimeinen vuosi tätä varmuutta, tietoa siitä mikä on se looginen seuraava askel. Ennen aina se tie on suurinpiirtein viitoitettu eteenpäin ja vaikeimmat päätökset mitä oon joutunut tekemään viimeaikoina on että minkä pääaineen ja sivuaineen valitsen, minne lähden vaihtoon, minne lähden uudestaan vaihtoon tai mitä syön päivälliseksi. Ahdistava todellisuus on se, että nyt nää kurssit on tehty ja se ois niinkun nyt siinä. Seuraavaksi pitäs keksiä mitä sitä haluisi tehdä. Ja mua ahdistaa se aivan kamalasti, varsinkin kun pyörittelen sitä päässäni aivan liikaa. Eihän tässä aiheessa oo mitään ahdistavaa, koska nyt viimestään on koko maailma avoinna mulle. 

Selvää on se, että lähden ens kevääksi vielä vaihtoon, mutta sen jälkeen on aivan kaikki avoinna. Lähtien siitä faktasta että missähän maassa sitä asuisi. Yleensä tälläisessä tilanteessa, missä me kaikki aika ajoin ollaan, on selvää se edes että joo asun Suomessa. Se antaa kivat raamit suunnitelmille, jos ei sitten tieten tahtoen hae ulkomaille töihin tai vaan reissaamaan. Mä en tiiä oonko mä ens kesän Suomessa vai Norjassa, vai jossain ihan muualla. Töitä ois suositeltavaa saada ens kesäksi, mieluusti jotain omaa alaa vastaavaa ja kiinnostavaa. Parhainta ois jos saisin gradupaikan kesäksi niin voisin sitten alkaa sitä viimeistä etappia suorittamaan. Onneksi gradua varten mun ei enää tarvi asua Lappeenrannassa mikä sitten avaakin kaikki mahdollisuudet Kuubasta Kiinaan. Ja kun mä en tiedä mitä mä haluan. Mä haluan kokea, nähdä, tehdä ja elää. En vain istua jokaista saatanan arki-iltaa nenä kiinni läppärissä omassa pikku asunnossani Lappeenrannassa jossa suurimmaksi osakis ajasta ei yksinkertaisesti tapahdu mitään. Täällä mä istun juuri nytkin nenä kiinni tässä ruudussa. Tätä hommaa on tullut tehtyä se neljä vuotta, niin jotain muuta kiitos. Tietäisimpä mitä tämä jotain muuta on, tai missä se sijaitsee.

Tää epävarmuus siihen yhdistettynä että kuulee joka suunnasta ihmisten saavan unelmaduunejaan ja mahdollisuuksiaan, aiheuttaa ihan valtavaa kateutta. Mä oon kateellinen niille ihmisille joilla on varmuutta tulevasta ja tieto siitä mitä haluaa tehdä. Niin kamalalle kuin se kuullostaakin, mutta mä oon kateellinen. Tuntemattomille, puolitutuille ja kavereille. Salaa tietenkin vain omissa ajatuksissani, mutta kuitenkin. Mä haluisin tietää sen suunnan, mun unelma duunin että voisin ees tehdä töitä sen eteen että pääsisin sinne. Muttakun mä en tiedä. Mulla on melkein yhtä vähän aavistusta siitä mitä mä haluan tehdä isona, kuin viis vuotta sitten lukiossa, kun päätin hakea kauppakorkeaan. Koska se oli hyvä vaihtoehto kun ei tiennyt mitä muutakaan menisi opiskelemaan. Sen sijaan että oisin täydellä sydämellä onnellinen muiden puolesta, niiden onnistumisista ja unelmista, mä vertaan itseäni muihin ja totean ettei mulla oo mitään mahdollisuuksia mihinkään. Sitten kun mä oon epätoivoinen oon sillä asteella että täytän jo valmiiksi kelan pitkäaikaistyöttömyys hakemuksia. Oon varma että en tuu koskaan saamaan mitään työtä, koska oon kaupan kassallekkin aivan liian ylikoulutettu. 

Kuinka paljon antaisinkaan siitä että tietäisin mitä mä haluan tehdä. Tykkään markkinoinnista ja voisin rehellisesti sanottuna nähdä itseni sillä urapolulla. Oon selannut muutamia kiinnostavia työpaikkoja muuta jokaiseen pitää olla about 10 vuotta kokemusta ties mistä työstä. Ja kyllä mä tiiän, että oon oikeesti aika 'kovatasoinen' opiskelija, siis ihan mitenkään ilman omakehua. Oon ahkera, päättäväinen ja vähän työnarkomaani. Oon luonnollinen johtajahahmo ryhmissä, kun voin piiloutua oman asiantuntemuksen taakse piiloon. Ja jos mä en jotain tiedä, niin otan kyllä siitä selvää. Oon varmasti hyvä työntekijä ja 'asset' ihan mihintahansa työtehtävään. Kuhan vain tietäisin mihin. 

Oon aina tehnyt sen järkevän valinnan. Sen mitä multa on odotettu. Sen vuoksi mun tekis mieli melkein heittää lapaset kehään ja tehdä jotain tyhmää. Olla kirjoittamatta gradua ens vuonna ja olla hakematta töihin ja lähteä maailmanympärysmatkalle. Mikä kiire mulla on mihinkään? Toisaalta tuntuu etten vois yhtään nopeammin päästä eteenpäin elämässäni, koska tunnen välillä isteni niin jämähtäneeksi nykyiseen elämäntilanteeseen kuin vain olla ja voi. Tähän olotilaan ei helpota se, että vertaa itseään poikaystäväänsä joka on jo valmistunut, jolla on hyvä oikea oman alan työpaikka ja jolla on 'shit together' jo nyt. Ja mä oon vaan mä. Syyllistyn jälleen vertaamaan itseäni muihin, mutta mitä muutakaan sitä ihminen tekee? Aina vertaillaan, siihenhän kaikki tässä yhteiskunnassa perustuu.

Mä ihmisenä. Musta vois helposti luulla että mä oon se jolla on suunnitelma, kaikki hanskassa ja harkittu etukäteen. Todellisuus valitettavasti on se, että mä oon mennyt vaan mun virran mukana, ottanut sen mitä tarjotaan, mikä on sopinut sen hetken suunnitelmiin. En oo varmaan koskaan vaihtanut suuntaa, tehnyt mitää radikaalia päätöstä tulevaisuuden suhteen tai kokeillut kepillä jäätä. Tuntuu että nyt on se hetki, nyt tai ei koskaan. Mä tiedän että mun unelma-ammatti odottaa tuolla jossain, mun vaan pitää löytää se ensin. Tiedän että sitten kun sen löydän, kaikki loksahtaa paikoilleen ja se sisäinen palo mikä mulla on pääsee valloilleen. Vähän niinkuin jotkut luottaa siihen kohtaloon että meille jokaiselle on se toinen puolisko tässä maailmassa, joka vaan pitää löytää, on mulla usko siihen että mun unelma duuni odottaa vain sitä että mä keksin sen. Se tuskin putoaa mun syliin, vaan sen eteen pitää todennäköisesti tehdä vähän duunia ja hikoilla. Mutta sitten lopuksi, se on kaikki sen arvoista. Mä syyllistyn ehkä siihen että määrittelen isteni sen kautta mitä mä teen, on se sitten että oon vaihdossa Rivieralla, oon kauppiksessa tai kirjoitan blogia. Ne kaikki antaa mulle rekvisiitan mihin mä voin sitten uppoutua. Harva ehkä näkee mut vain pelkkänä minuna, jos mua ei tunne. Välillä en mä itsekkään. 

Kuinka vaikeaa onkaan sitten loppujen lopuksi aikuistua? Kaikki on ihan 'fun and games' kunnes pitäs sitten tehdä jotain päätöksiä tulevaisuudesta. Mun pitää oikeesti pikkuhiljaa alkaa päättämään mitä suuntaan mä haluan mun polulle ens vaihdon jälkeen. Etten sitten kesäkuussa putoo ihan tyhjän päälle. Vaikka usein valitankin siitä, että kuin paljon mulla on hommia ja töitä koko ajan, mä nautin siitä että suoritan. Kuhan pääsen välillä aina lepäämään. Next step varmaan on sit se, että keksin mikä on mun ammatillinen suunta. Tai ehkä mä vaan jatkan opiskelemista, tän tutkinnon täydentämistä. Kuka ois uskonut että viiden vuoden opiskelujen jälkeen ei vieläkään tiiä mitä haluis tehdä. Mitä jos oonkin täysin väärällä suunnalla....? Mistä sitäkään sit tietäis, kun luonteena on se että hommat hoidetaan loppuun saakka. Mulla ei varmasti luonne kestäis opintojen keskeyttämistä, vaikka oisinkin täysin vääärällä alalla hah.

10 kommenttia:

  1. Allekirjoitan käytännössä kaiken hehe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe tästähän me just puhuttiin

      Poista
  2. Sulla sentään on opinnot jo noin hyvässä vaiheessa. Onnea siitä! :) uskon, et varmasti kaikki palaset tulee loksahtamaan kohdalleen ihan itsestään. Mulla on vähän sama, kun haluaisin tehdä niin kaikkea, mut tavallaan kans lähteä jo opiskelemaan... Mut joo luotan siihen, että päivä kerrallaan ja kyllä kaikki hoituu lopulta just parhain päin, ehkä parin mutkan kautta mut silti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No onhan nää tässä aika hyvässä vaiheessa jo :---D Sitä pitäs osata arvostaa myös! Jep kyllä ne sitten loksahtaa paikalleen, mut mä haluisin teitää nyt heti mitä tapahtuu hah! Onneks mikään ei oo lopullista ja eikä nyt oikeestaan niin vakavaakaan loppujen lopuks, et eiköhän tästä selvitä, vaikkakin just noiden mutkien kautta!

      Poista
  3. Itellä on kyllä ihan sama epävarmuus tulevasta että ihan pelottaa. Oon tällä hetkellä Irlannissa aupairina kun en keksiny mitä lähtis opiskelemaan seuraavaks ja suunnitelmat on vaihtunu hyvinkin radikaalisti oikiksesta varhaiskasvatukseen. Aattelin että täällä sit keksisin mitä haluun opiskella ja nyt on kyllä pikkuhiljaa alkanu löytyy oma ala, mutta pelottaa et fiilis muuttuu taas. Helmikuussa ois tarkotus palata Suomeen ja koko keväälle ja kesälle ei vielä oikeen mitään suunnitelmaa, eikä ees tietoa missä tuun asumaan. Sen vaan tiiän että haluun matkustella ja paljon (ja kai sitä pitäis töitäkin tehä). Mutta mä oon sitä mieltä että kaikki oikeesti järjestyy ja että aina ei välttämättä ratkasut oo parhaita mutta kaikesta selvitään. Ja tietyllä tapaa tietämättömyys on ihanaa ja ei ainakaan tuu pettymyksiä. Mutta oon kyllä itekkin vähän kateellinen niille kellä on aina ollut selvät sävelet mitä haluaa tehdä ja on sitten pystyny tavotella unelmaa koko elämänsä. Olipa nyt varmaan vähän sekava ja pitkä mutta pääpointtina että feel you! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans aina ollut vähän katkera ettei mulla oo ollu mitään lapsuuden unelma ammattia!! Mun pitäs kans muistaa se, ettei mun oo pakko heti kun valmistun niin löytää sitä unelmaduunia missä oon seuraavat 100 vuotta :----D Toi on kyl ehkä 'pahin' kun ei tiiä missä tulee asumaan, se ainakin mua rassaa jollain asteella... Mut kaikesta selvitään todellakin! :----))

      Poista
  4. En nyt ala lietsomaan lisää tuota sun fiilistä, jonka ymmärrän ihan täysin! Sä oot kuitenkin fiksu tyyppi tuut varmasti löytään sen oman paikkas niin yritä nyt löytää parhaat puolet tuosta, että kaikki on ihan auki! Hae töihin niihin hulluihin paikkoihin, joihin tuntuu, ettet ikinä vois päästä ja kattele paljon maailmanympärysmatkat maksaa yms! Ite stressaan samoista asioista ja ne ihmiset, jotka saa nuo kaikki "unelmahommat" on niitä, jotka hyppää vaan tuntemattomaan tai laittaa jonkun random työpaikkahakemuksen ja sattuu jotenkin saamaan sen! Mä koen oikeasti, että se on jopa mun heikkous jollain tapaa, etten osaa tuossa asiassa heittäytyä, repästä, ees hakea mihinkään uuteen, jännään ja mielenkiintoseen.. Kokeile jotain sellasta, ei mitään pahaakaan voi siitä seurata! Ja etkö oo enää muuttamassa Norjaan? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä pitäs hakea, eikä aatella että en kuiteskaan pääse. Ei siinä mitään häviä :----D Munkin heikkous kyl toi sama.... Ja oon oon! Lennot varattu jo ja melkein pakattukkin XD

      Poista
  5. Ihanan rehellinen postaus ja samoilla fiiliksillä mennään täälläkin! Yläasteelta asti mulla oli todella selvät sävelet siitä, mitä haluan opiskella ja missä työskennellä. Eka etappi oli opiskella vaatetusompelijaksi(check), sitten päästä ammattikorkeakouluun(check) ja päästä muodin ja vähittäiskaupan kärkiopiskelijoihin(check), ammattikorkeakoulun kolmannen vuoden syksyllä saksankieliseen maahan vaihtoon(check) ja ihan pian on paluu Suomeen. Opintoja enää harjoittelun ja opinnäytetyön verran jäljellä ja tuntuu kun seinä olis tullut vastaan. Vaihdon aikana piti saada aikaseks mietittyä vähintäänkin jompi kumpi, mutta mites kävikään. Enää en tiedä, missä haluaisin suorittaa harjottelun tai mistä aiheesta tehdä opinnäytetyön. Enää en tiedä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Yhtäkkiä tuntuu, kun joku olis vetänyt maton jalkojen alta ja samalta kuitenkin siltä, että joku tarjoais koko maailmaa käsissään. Vaihtoehtoja on niin paljon ja kuitenkin niin vähän. Jotenkin tuntuu, että nuorempana oli paljon helpompi päättää mihin suuntaan lähetään kulkemaan ja mitä kohti pyritään, nyt kun tarvisi tehdä niitä "lopullisia" päätöksiä alkaa jänistämään ja miettimään, että onkohan tämä nyt sittenkään sitä, mitä haluan tehdä. Oon samaan aikaan hyvin innoissani, peloissani, hämmentynyt ja luottavainen tulevaisuuden suhteen. Oon myös huomannut, että kun elämä on vakiintunut toisen ihmisen kanssa niin omaa elämää/uraa koskevia valintoja ajattelee ihan eri tavalla, tietysti ottaa huomioon myös toisen puoliskon tulevaisuuden suunnitelmat ja tietysti ne yhteiset suunnitelmat ja tämä jos joku vielä entisestään sotkee pakkaa. :-D Kyllä tää aikuiseksi tuleminen on paljon haastavampaa kuin osasi odottaa... Mutta tsempit sulle ja mulle, että keksitään vielä mitä meistä tulee isoina! Kyllä asiat järjestyy! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsit, toi loppuosa sun kommentista kuvas niin hyvin mun fiiliksiä! Niiin paljon vaihtoehtoja että menee niistä ihan sekaisin haha, onneks toisaalta näin päin että se maailma on avoinna! Sä oot sentään ollut tosi määrätietoinen, niin uskon sulle kyllä sen loksahtavan kohdilleen just kun vähiten odottaa. Melkeinhän siinä musta käy aina niin että kun miettimällä yrittää jotain miettiä ei keksi mitään, mutta sit se ajatus vaan yhtäkkiä tuleekin päähän kun tekee jotain muuta. Näin mulla kävi just mun kandi-aiheen kanssa! Kantsii pitää mielessä et vaikka nää onkin mukamas niitä lopullisia päätöksiä, ei nää kuitenkaan oo lopullisia! Pitää vaan luottaa siihen omaan fiilikseen ja intuitioon ja toivoo parasta ;---) Pakkaa kanssa sekottaa kyl se, että pitää vähän miettiä miten toinen puolisko mahtuu mun yhtälöihin mukaan, mutta kuitenkaan sit unohtamatta sitä mitä juuri minä itse tarvitsen ja haluan. Nää on kuitenkin ne päätökset missä pitäisi olla tosi itsekäs :-----D Mut uskomme että asiat järjestyy ja tsempit sulle myös!!<3

      Poista

Instagram
Instagram
Facebook
Bloglovin
Email
Copyright © 2016 FASHION STATEMENT.Design By Blogger Templates & Websoham. | Distributed By Gooyaabi Templates