• Facebook
  • Blogger
  • Instagram
  • Bloglovin
  • Contact

YKSINÄISYYDESTÄ

Kello on 1.11 torstain ja perjantain välisenä yönä, eikä mua taaskaan nukuta. Oon ajatellut yksinäisyyttä ja yksin oloa viimeaikoina, ehkä tavallista enemmän. Yksinäisyys ja yksinolokin on jo niin täysin eriasioita, että niille pitäisi omistaa oma tekstinsä. Yksi syy mikä nosti ajatuksia pintaan oli Jennin Pupulandia blogiin kirjoittama postaus yksinäisyydestä. Vaikken koskaan oo varsinaisesti ollut yksinäinen, pystyin samaistumaan niihin ajatuksiin täysin. Toinen syy ja se syy mikä sai mut avaamaan uudestaan läppärin nyt keskellä yötä kun olin sen jo laittanut kiinni ja päättänyt alkaa nukkumaan, on se, että tajusin olleeni ilman ihmiskontaktia reippaat puoltoista vuorokautta. Edellinen ihminen jonka mä näin oli keskiviikko aamuna kaupan kassa about kello 9.30. Tän jälkeen en oo nähnyt ketään, puhunut kenenkään kanssa face to face. Poikaystävän kanssa oon toisaalta skypettänyt eilen ja tänään illalla, mutta se on loppujen lopuksi aivan eri asia kuin naamatusten puhuminen. On aika pysäyttävää tajuta, se ettei oo nähnyt ketään toista ihmistä melkein kahteen vuorokauteen tai puhunut kenenkään kanssa. 

Ja se ei haittaa mua.


Mä viihdyn erittäin hyvin yksin, ehkä vähän liiankin hyvin. Poikaystävä aina puolvitsillä sanoo kuinka hänen täytyy ens vuonna Norjassa 'pakottaa' mut sosialisoitumaan. Mua ei haittaa yhtään se, etten tänään oo nähnyt ketään ihmistä tai puhunut kenellekkään, oon mä sentään pari kertaa puhellut itsekseen. En tiiä onko se huolestuttava merkki, mutta toisinaan puhelen itsekseni. Varsinkin jos oon ollut pitkiä aikoja yksikseni. Ei sillä etten mä kaipaisi ystäviäni tai seuraa. Iltaisin skypessä mulla on aina kamala puheripuli kun pitää päästä purkamaan kaikki päivän aikana olleet ajatukset jollekkin. Uppoudun omaan yksinäisyyteeni tai yksin oloon niin syvälle, etten muista enää kuinka mukavaa on oikeasti olla ihmisten seurassa. En oo koskaan ennen ollut näin yksin kun nyt tänä syksynä, jolloin muutin ekaa kertaa täysin yksin asumaan. Oon aina ennen asunut soluissa, joissa tulee ihmiskontaktia väkisinkin, vaikka sitä kuinka yrittäis vältellä. Ei sillä että mä oisin paljoa vältellyt... Rakastan sitä tietoisuutta, että kun mä meen mun ovesta sisään, kukaan ei oo kotona odottamassa tai siellä ei ole ketään. Rakastan tätä hiljaisuutta mikä vallitsee mun kämpässä, eikä mulle tuu pakottavaa tarvetta täyttää sitä äänellä, musiikilla tai taustalla olevalla televisiolla. Hiljaisuus on jotain mitä mä arvostan. Sen yksinäisyyden lisäksi. Nautin siitä että voin periaatteessa elää täysin omassa vuorokauden rytmissäni jos haluan. Voin tepastella koko päivän yöpuvussa, ilman pienintäkään mahdollisuutta että mua tuomittaisiin. Tää taitaa olla se suomalaisuus mussa, se että nautin olla yksin ja tarvisten sitä yksinolo aikaa että pystyn lepuuttamaan kroppaa henkisesti kuin fyysisestikkin. 

En mä oo yksinäinen. Uskon että osa tästä rauhan kaipuusta johtuu siitä että koti kotona, ei ole koskaan rauhallista tai hiljaista. Aina on about 100 rautaa tulessa, jonkinlainen sirkus käynnissä ja jotain tapahtuu koko ajan. Mun perhe on äänekäs ja kaoottinen, sellainen millaiseksi te voisitte kuvitella peri espanjalaisen perheen! Se on just hyvä, mutta aina kotona käydessäni huomaan kaipaavani sitä omaa kämppää ja rauhaa. Oon kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni maalla, jossa parhaan kaverin luokse oli about 15km. En oo tottunut siihen että kavereiden kanssa vietetään aikaa, samalla tavalla kun voisin kuvitella mitä tapahtuu kaupungeissa. Kavereiden kanssa oltiin koulussa ja sit kaikki lähti kotiin kauas toisistamme ja thats it. En ehkä sen takia osaa kaivata sitä päivittäistä kavereiden kanssa olemista, koska sitä mulla ei oo koskaan oikein ollut? Välillä tosin tulee pieni sellainen kateuden pistos, kun lukee tai kuulee jostain miten jotkut on aina tekemässä jotain yhdessä ja ei olis päivääkään kun kaverukset ei näkis toisiaan. Silloin mä aina mietin että miksen minkäin.

Tulin yliopistoon ja kaupunkiin jossa en tuntenut ketään entuudestaan. Oon löytänyt aivan mahtavia kavereita täältä, mutta ei meidän tapoihin oo kuulunut jokapäiväinen yliopistolla vietetyn ajan lisäksi yhdessä olo. Varsinkaan viimeaikoina kun ollaan kaikki jo opintojen loppupuolella ja osa meidän porukasta ei oo ees enää paikanpäällä. Mulla on lukemattomat määrät hyvänpäivän tuttuja, joiden kanssa voi vaihtaa muutamia sanoja, käydä lounaalla tai muuta vastaavaa. Läheisiä ystäviä ei oo niinkään montaa (ei sillä että niitä pitäisi olla monta) ja melkein kaikki asuvat täysin eri puolella Suomea. Toisinaan kaipaan sitä yhteyttä mikä meillä oli lukioaikoina, mutta todellisuudessa oon ehkä liiankin tottunut tähä mun yksinäisyyteen että osaisin kaivata mitään muuta. Valitettavaa mutta totta on myös se, että vaikka ollaan lukioporukan kanssa todella läheisiä vieläkin, ollaan mekin kasvettu vähän eri suuntiin omalla tavallamme. Ei olla tietenkään samoja ihmisiä mitä oltiin viisi vuotta sitten ja se on ok. Elämäntilanteet on erilaiset, kiinnostuksen kohteet on erilaiset, vaikka persoonina ollaankin samoja kuin ennenkin. Kaipaan mun läheisiä ystäviä paljon, vaikka oon toisaalta erittäin huono pitämään yhteyttä kehenkään ystävään. Jos ootte kuullut näistä 'low maintainace friend' niin mä oon just sellainen ja arvostan ystävissäni juuri sitä. 


Multa ei puutu ystäviä, läheisiä tai vähemmän läheisiä. Mutta huomaan olevani kateellinen niille ihmiselle jotka tapaa uusia ihmisiä ja jotka saa heistä todella läheisiä ystäviä tuosta noin vaan. Pelkään etten koskaan enää tapaa sellaista uutta ystävää, jonka kanssa kaikki vaan loksahtaa kohdillee, myös sen suhteen että asutaan samassa kaupungissa. Pieniä vaatimuksia. Mitä jos en enään koskaan saa uutta ystävää? Sellaista jonka kanssa voi pitää tv maratooneja, käydä kahvilla, puhua kaikesta ja ei mistään? Sellaista joka on samassa paikassa mun kanssa maantieteellisesti (mikä helpottaa asioita aika paljon), elämässään ja kiinnostuksen kohteissaan. Erityisesti tää huolestuttaa mua ens kevään ja Norjan suhteen. Mitä jos en saa sieltä yhtään omaa ystävää? Koska en voi roikkua vaan poikaystävän ystävien varassa. Mä oon hyvä tyyppi ja ystävä, for real!

Siitä yksinolosta. Tiedän sen kuitenkin jo nyt, etten voisi tai jaksaisi täyttää jokaista päivääni vain siihen että viettäsiin aikaa ystävien tai perheen kanssa. Kaipaan sitä aikaa, jolloin voin tehdä juuri mitä huvittaa, oli se sitten tuntikausia Youtuben tuijottamista, blogin kirjoittamista, päikkärien ottamista tai vaan seinään tuijottelua. Oon kuvaillut itseäni joskus introvertahtavaksi extrovertiksi, koska mussa on todellakin molempia puolia. Toisinaan oon todella sosiaalinen, melkein nautin huomion keskipisteenä olemisesta ja oon ihminen joka on out there. Mutta toisinaan oon hyvinkin kuoreen vetäytyvä, hiljainen ja otan tarkkailijan roolin. Törmäsin jotain kautta nettisivustoon, joka tekee analyysejä syntymäpäivän perusteella. Oon skeptinen tälläisten asioiden suhteen, enkä usko horoskooppehin tai tämän tyylsiin kuvauksiin. Oon kutenkin aina ollut kiinnostunut tälläisistä asioista, joten mielenkiinnolla tein tän testin omalla syntymäpäivällä. Ja osa pitkästä kuvauksesta, kuvasi mua paremmin kuin oisin itsekkään: 

 A curious blend of introvert and extrovert, they often lead an incredibly private personal life while at the same time shamelessly flaunting their ideas, talents, clothes, or good looks before the world. Not surprisingly, others often do not see them as they really are. Many view them as wholly unique characters, entertaining and lively if not complete originals. As gregarious as they appear to be, they may possess a dark, moody side, one that is readily apparent to the friends, family, and lovers who successfully penetrate their shield. They have tumultuous personalities, and their feelings cry out for expression. One challenge is to learn to control their very short emotional fuse and tendency to explode in anger. Should their energies be frittered away in egotistic and indulgent displays of emotion, they will lose a marvelous opportunity for insight and self-discovery.   

Socially, they frequently make a strict separation between their public and personal life. Such a split is not objectionable in itself, but it may be prompted by fear or shame, a desire to hide a secret life, or an inability to make a connection between personal and social matters. Passionate feelings are no stranger to them, and by grappling with the problems of their stormy lovers, they frequently become sidetracked from their creative endeavors.


Tämä oli vain pieni osa kokonaisuutta, mutta tää pysäytti mut. Tällänen mä just oon, tää pitäs melkein lisätä profiiliin tai käyntikorttiin haha. Mielenkiintoista on just se, että millaisina muut ihmiset mahtaa mut nähdä? Oonko mä vaikeestilähestyttävän oloinen?

Mun mielestä on hyvä tiedostaa se, ettei todellakaan tarvi olla yltiösosiaalinen ihminen ja aina menossa. On täysin ookoo viettä yksin aikaa, niin kauan kun se tuntuu hyvälle. Pitää kuitenkin muistaa aina välillä laittaa viestiä ystäville, että ne ei unohda sua kokonaan! Yhteiskunta aika paljon korostaa ekstroverttiyttä ja kuinka se on suositeltava ominaisuus jokaiselle meistä. Mä oon sitä mieltä, että maailma tarvii meitä introvertahtavia tai kokonaan introverttejä ihmisiä pyöriäkseen. Se että on introvertti on täysin yhtä hyvä kuin että olisi ekstrovertti, eikä introvertteys oo mikään huono luonteenpiirre tai ominaisuus josta pitäisi päästä eroon. Tiedän ihmisiä, jotka menettäis varmaan mielenterveytensä tässä yksinolon määrässä mitä mä vietän. Ja okei kyllä mäkin oon välillä vähän tylsistynyt yksikseni, mutten koskaan kovinkaan yksinäinen. Asiaan ehkä auttaa se, että tiedän tän(kin) olevan väliaikaista että asun tässä yksikseni ja että jos haluisin tavata ystäviä mulla on siihen mahdollisuus. Yksinään oleminen on hyvä, siihen asti kun se on oma valinta.


//

Thoughts about being alone and about loneliness. I am a person who likes to spend time alone, i enjoy being alone. Id never describe myslef lonely, but sometimes i do miss having a close connection to a friend. Some days go by without me seeing another humanbeing or talking to someone. 
  

5 kommenttia:

  1. Mää niin samaistun tähän ja oon monesti itsekin kutsunu itseäni introvertahtavaksi extrovertiksi :D Mulla saattaa olla pariki viikkoa helposti väliä ku nään ystäviä, nykyisin kyllä soitellaan muutamien kans tosi paljon ja musta tuntuu, et on tavallaan aika ihanteellinen juttu omalle kohdalle. Saa olla rauhassa yms ja sitten esim Rockyn kans ulkoillessa lörpöttelee kaikesta ja sit taas palaa kodin rauhaan ja sillon se kavereiden näkeminenkään ei vie aikaa esim kouluhommilta tms jos on kiirettä.. Mää oon nähny sut kerran vaa sillo piknikillä eikö vaan? En sanois sua vaikeastilähestyttävän oloiseksi, mutta aika pidättyneen oloinen olit sillon, mutta toisaalta on vaikea "arvioida" ihmistä ku sunki blogia oon lukenu pitkään ja tykkään susta hulluna ja tavallaan tiiän jotain mitä pelkkä olemus ei kertois.. Sää olit jotenkin enemmänki aikuismainen ja hillitty ehkäpä :D Muttttta onhan seki eri ku treffaa isolla porukalla, josta ei oikein tunne ketään vaikka on saattanu monia seurata pitkään blogin/instan kautta niin onhan se vähä erikoinen tilanne sinällään :)

    VastaaPoista
  2. Niin ja siis mulla on kans postaus odottelemassa samasta aiheesta!! Pitääpä nyt mennä kans lukemaan Jennin mietteitä aiheesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kerran ollaan vaan nähty ja just tollasissa tilanteissa kun ei oikein ketään tunne etukäteen, oon helposti pidättyneen oloinen kun ujoilen :--D Haha hassua aatella että musta saa aikuismaisen kuvan, koska sitä mä en esim perheen kanssa oo! Mut toisaalta helposti ymmärtää sen, just sitten oman luonteen kautta, kun tiiän että oon sellainen vetäytyjä uusissa porukoissa ja tilanteissa. About samantyylinen tilanne mullakin, paitsi ei oo lemmikkiä pitämässä seuraa :----D Oottelen sun postausta että pääsen lukemaan ;--)

      Poista
  3. Tosi ajankohtainen aihe, ainakin sen puolesta että koko yksinäisyys asiasta on alettu puhua entistä enemmän. Ja hyvä niin! Mä samaistun sun tekstiin ja tohon introvertahtava extrovertti termiin :-------D vaikka oon joskus kyl saanu jostain testistä et oisin täysin introvertti haha. Tää liittyy vahvasti kyl tähän yksinäisyyteen, oon heränny tänä syksynä tohon yksinäisyyden tunteeseen, mä en seurustele ja lähes kaikki kaverit asuu muissa kaupungeissa, tulee vietettyä yksin usein viikonloppuja (tälläkin hetkellä), mutta toisaalta mä nautin siitä nyt, kun tää on väliaikaista. Enkä mä yksinäinen oo, ne ihmiset on vaan muualla.. Tietty voisin laittaa jollekin puolitutulle viestiä että hei keksittäiskö jotain, mutta en mä vaan jaksa, mulle riittää ihan se, että skypetän tai viestittelen sitten niiden parhaiden ystävien kanssa sillon kun ei oo mahdollista rötvätä yhdessä jossain :----D
    Ja kyl mä uskon, että sä löydät sieltä Norjasta omiakin kavereita, vaikutat huipulta tyypiltä näin blogin välityksellä! :------)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin on ollu tosi kiva huomata että siitä puhutaan enemmän, ettei se pysy tabuna! Mulle ei oo ees "hyötyä" siitä kun seurustelen kun toi toinen on niin kaukana aina :-----DD Mut joo sama täällä "enkä mä yksinäinen oo, ne ihmiset on vaan muualla", toi tiivisti just hyvin mun ajatukset! Kai sitä ois aktiivisempi just näiden puolituttujen kanssa jos oikeesti kaipais sitä seuraa ja ystävää, tässä elämäntilanteessa. Jee kiitos, ihana kuulla että vaikuttaa hyvälle tyypille ;---D

      Poista

Instagram
Instagram
Facebook
Bloglovin
Email
Copyright © 2016 FASHION STATEMENT.Design By Blogger Templates & Websoham. | Distributed By Gooyaabi Templates