• Facebook
  • Blogger
  • Instagram
  • Bloglovin
  • Contact

PRAGUE


Praha. Oon vähän sanaton kun yritän kuvailla Prahaa. Ensinnäkin kaksi päivää oli aivan liian vähän tälle kaupungille. Neljä tai viisi voisi olla just riittävä. Tuntuu että joka nurkalla on nähtävää ja katseltavaa ja kaupunki ihan itsessään on jo aika uskomaton. Muistutti mua vähän arkkitehtuuriltaan Firenzeä ja Pariisia, mutta omalla mausteellaan. On uskomatonta miten kaupunki voi olla näin kaunis rakennuksiltaan ja miljööltään. Ainakin ne alueet millä me liikuttiin. Käväistiin ns. normaalin Prahan puolella, pois vanhasta kaupugista, mutta sielläkin joka kolmas talo oli ylläolevan kuvan näköinen. 

Meille sattui vähän huono tuuri säiden suhteen, perjantaihin asti tuolla oli ollut vielä täysin aurinkoista ja plus 25 lämmintä, mutta koko viikonlopun oli pilvistä ja sateista. Ei se sinällään mitään haitannut, mutta onhan aurinko nyt aina enemmän jees, kuin hirveen painostava ja kostea ilma. Tää vaikeutti kuvaamistakin mun mielestä huomattavasti, olin matkassa vaain olympuksen perus zoom-putken kanssa ja tuntui ettei siinä riittänyt valovoima alkuunkaan kuvaamiseen. Pakko ostaa kiinteä 25 asap haha. (45 on vähän turhan zoom-kaupunkikauvaukseen). 

Oltiin rennolla fiiliksellä liikenteessä ja ei edes yritetty nähdä kaikkea mitä turstien kuuluu. Käveltiin rauhassa kaupungilla, vanha kaupunki ja keskusta on ihanaa (ja myös hyvin turistista) aluetta. Käveltiin se kuuluisa Charles Bridge yli, joka oli niin täynnä turisteja ettei mulle oikein auennut mikä tässä sillassa nyt oli niin cool. Kiivettiin Prahan linnalle ja käytiin siellä puutarhassa olevilla viinifestareilla(!). Matkattiin ratikoilla, jotka oli erittäin symppiksiä vanhoja yksilöitä. Kivuttiin kukkulalle josta näki kaupungin yli ja myös sen kuuluisan maiseman missä näkyy joki ja kaikki sillat sen yliste. Low-stress holiday varsinkin siksi koska meillä oli tosiaan paikallinen opas, joten normaaliin tapaan mun ei tarvinnut funtsia mitään hah. Oltiin tosiaan samalla vaihtariporukalla matkassa mikä oli mun kevään ystäväporukka täällä Oslossa ja ekana kohteena miellä oli Praha. Seuraavaksi matkataankin Amsterdamiin! Oon niin iloinen että ollaan pidetty yhteyttä ja onnistuttiin kaikki lähtemään Prahaan. Harmittavan usein vaihdon jälkeen käy niin, että yhteydet väljähtää vaihtarikavereihin ja on vaikea järjestää enää reunionia vaihdon jälkeen. 

Parasta reissussa oli vanhan kaupungin talon torniin kiipeäminen (löytyy vanhan kaupungin keskusaukiolta). Sielä oli mitä uskomattomimmat näkymät koko kaupunkiin ja hintakin oli vain jotain 3 euron paikkeilla opiskelijalta. Linna ja sen ympäristö oli myös näkemisen arvoinen. En oo kovinkaan kirkko/museo ihmisiä, joten niissä käyminen ei oo mun juttu. Charles bridge on varmasti upea kokemus jos sinne menee aikaisin aamulla, kun turistit vielä nukkuu! Jos haluaa syödä jotain hyvin perinteistä ja tykkää jäätelöstä ja pullasta, suosittelen ostamaan Chimney Gelaton (löytyy kuvista ylhäältä). Törkeän hyvää!! Jäätelöä pulan sisällä. Tää on sit aika iso annos, joten jos on ihan maha täynnä kannattaa vähän venailla ennenkuin tälläisen itselleen lunastaa. Tää oli ehkä paras juttu koko reissussa haha. Ja ofc tsekkiläinen olut. Itsehän en tykkää oluesta yhtään, joten tää ei ollut mulle mikään big deal, mutta normaalin tuopin hinta on vissiin siinä 1-2 euron paikkeilla. Ruoka on muutenkin paljon halvempaa tuolla, varsinkin jos pysyy pois turisti kohteista. Jos menee baariin/pubiin kannattaa muistaa se, että on laillista vielä polttaa sisällä, mikä mun mielestä on ihan kamalaa. Mun tsekkiläisen ystävän mukaan kannattaa myös olla varautunut siihen että tsekkiläiset on ehkä vähän töykeitä ja tää tuli koettua pariin kertaan myös itsekkin haha. 

Jäi kyllä fiilis että tuonne on päästävä joskus uudelleen paremmalla ajalla ja paremmalla objektiivillä :------D Tuntuu että vieläkin on niskat jumissa kaikesta siitä ylös tuijottelusta mitä tuli viikonloppuna tehtyä. Praha on yksinkertaisesti upea ja niin erilainen verrattuna muihin kaupunkeihin missä oon käynyt. Ehkä se täydellinen kaupunkikohde.


4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Luin vastikään Praha-höpöttelyjä myös toisesta blogista ja nyt on niinku vähän niinku pakko päästä tonne! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hah :---D Suosittelen kyl Prahaa lämpimästi!

      Poista
  2. Ah Praha<3 Valehtelematta Keski-Euroopan kaunein ja tunnelmallisin kaupunki! Itse asunut siellä kuukauden päivät ja vierailut kahteen otteeseen lyhyellä kaupunkivisiitillä ja silti se antaa joka kerta itsestään jotakin uutta ihmeteltävää. Vitsi, ihan ikävä tuli noihin maisemiin kun näitä kuvia katselee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Praha oli kyllä niin ihana ♥ pakko päästä uudelleen kyllä käymään :----)

      Poista

Instagram
Instagram
Facebook
Bloglovin
Email
Copyright © 2016 FASHION STATEMENT.Design By Blogger Templates & Websoham. | Distributed By Gooyaabi Templates