• Facebook
  • Blogger
  • Instagram
  • Bloglovin
  • Contact

FOX GLACIER | NEW ZEALAND


Jos reissun alkupuolisko painottui selvästi rantakohteisiin ja beachlifeen, on tää loppupuolisko keskittynyt Uuden-Seelannin alppeihin, vuoristoon ja jäätiköihin. Uudessa-Seelannissa on maailman kaksi ainutta jäätikköä jotka yltävät näin lähelle merenpintaa. Niille voi käytönnössä kävellä parkkipaikalta alle tunnissa. Itse jäätikölle tosin pääsee vain helikopteri kyydillä (400$ per naama) ja kävellen pääsee noin parin sadan metrin päähän jäätikön reunasta. Täysin mahdotonta ei tietenkään ole jäätikölle käveleminen, melkein liiankin helppoa, mutta se on kuolettavan vaarallista. Muutama vuosi sitten kaksi ihmistä kuoli, kun he lähtivät tutkimaan jäätikköä merkityn alueen ulkopuolelta ja jäätikkö sortui heidän päälleen. Toisen ruumista ei koskaan löydetty. Rikas mies jos oisin, olisin tietenkin lähtenyt helikopteri ajelulle jäätikölle, mutta sielu ei sietänyt näin kallista hintaa. Vaikka reissu olisi tietenkin ollut ihan out of this world.

Jäätikkö itse kutistuu hurjan kovaa vauhtia, mikä tekee mut ainakin tosi surulliseksi. Vain muutama vuosi sitten, se on yltänyt melkein 100 metriä pidemmälle laaksoon. 

Jäätikön yläpuolelle kohoaa lumihuippuiset vuoret, jotka hallitsee maisemaa aika majesteettisella tavalla. 



Maisemat Fox ja Frans Josef Glacierin ympärillä on ihan mykistäviä. Tuntuu kirjaimellisesti siltä että on päässyt Taru Sormusten Herran tai Hobitin kuvauksiin. Uskomatonta on se, miten tässä maassa on kaikkea. On kultaisia hiekkarantoja ja hiekkadyynejä, on sademetsiä ja aavoja tasankoja, on vuoria, jäätiköitä ja rannikkoa. Mitä täältä ei löydy sitä ei varmaan ihminen tarvitse. Ja vasta nyt ollaan oltu etelä-saarella. Pohjois-saari on ilmeisesti täysin oma maailmansa. 

Käveltiin lauantaina aamulla Fox jäätikön reunalle, niin lähelle kun sinne pääsi. Jos odotti puhtaan valkoisena hohtavaa jäätikköä joka loistaa auringon siihen osuessa sateenkaareen väreissä, joutui ehkä pettymään. Itse jäätikköhän on loppupäästään peittynyt hiekkaan ja soraan, jota se liikkuessaan irrottaa sitä ympäröivistä vuoristaan. Mutta jokatapuksessa, siellä se valkoisena loistaa. Vaikken koskaan ole mitenkään fiilistellyt jäätiköitä, oli tämä vaikuttava kokemus. Alla olevissa kuvissa näkyvä laakso on aikoinaan ollut kokonaan jäätikön alla, mutta nykyään tosiaan se on vetäytynyt ja vetäytyy koko ajan kauemmas merestä. 



Sään ennustaminen on täällä ihan mahdotonta, koko viikonlopulle tänne oli luvattu pelkkää sadetta, mutta lauantai oli loppujen lopuksi aamulla täysin pilvetön ja iltapäivällä onneksi vain puolipilvinen. Huomattavasti mielekkäämpää on kuvata lumihuippuisia vuoria sinistä taivasta vasten kuin sateessa :---D Tää mun kuva obsessio alkaa pian melkein lähteä käsistä. Yllä oleva järvi on nimeltään Matheson Lake ja tyynellä ja pilvettömällä säällä peilautuu Mt Tasman ja Mt Cook täydellisesti tähän järven pintaan. Multa melkein meni koko päivä pilalle, kun saavuttiin tänne vasta iltapäivän puolella ja taivas oli vetänyt jo puolipilveen ja tuulenvire sotki järven pintaa.. Olisin tietenkin halunnut sen _täydellisen_ kuvan tästä lokaatiosta ja joudun tyytymään vain ylläolevaan. Sehän se on, varsinkin perheen kanssa reissatessa, että aina ei voi saada sitä mitä haluaa ja milloin haluaa :'---D Jos tänne järvelle kuvausmielessä lähtee, paras ajankohta on aikaisin aamulla tai illalla auringon laskiessa. 

Lauantaina käytiin vielä rannalla, mutta siellä aallot oli yksinkertaisesti niin suuret, ettei uimaan menosta oikein voinut edes haaveilla. Ja sen jälkeen lähdettiin kävelylle mitä ihmeellisempään metsään haha. En oikein osaa sanoin kuvailla minkälainen se oli, eikä alla olevat kuvatkaan tee sille valitettavasti oikeutta. Niin runsas ja vihreä, jättimäisine puineen ja saniaisineen. Tunnelma metsässä oli erittäin hämyinen koska latvusto oli niin tiheä ettei auringonvalo sitä kunnolla läpäissyt. Äänimaisema oli korviahuumaava, koko ajan meitä ympäröi linnun laulu. Lintuja jos jotain täällä on paljon. Samassa metsässä käytiin edellisenä yönä pilkkopimeällä katsomassa kiiltomatoja. Hyvin surrealistista on seistä täysin säkkipimeässä metsässä pienten kiiltomatojen loisteen keskellä. 



Toivottavasti nämä kuvat kertovat enenmmän kun tuhat sanaa, tuntuu yllättäen vaikealle pukea sitä kaikkea mitä on nähnyt ja kokonut sanoiksi. Luonto täällä on yksinkertaisesti mykistävää. Kymmenessä minuutissa täysin muuttuvat sääolosuhteet, kylmä etelätuuli ja sademetsien kosteus, vuortenrinteitä alas kipuavat pilvenlonkarot ja vuortenrinteillä mutkittelevat tiet puiden seassa. Lumihuippuiset vuoret mykistää joka kerta kun ne näköpiiriin osuu ja tietoisuus siitä kuinka pieni ihminen sitten loppujen lopuksi onkaan luontoon verrattuna jättää sanattomaksi. Täällä varsinkin ymmärtää miten luonto on niin mahdottoman valtava voima, maanjäristyksistä jääneet jäljet on vieläkin näkyvissä monissa paikoissa, tarinat siitä kuinka ihmiset ovat kuolleet luhistuvan jään alle jäätiköillä ja pauhaava meri, ei anna unohtaa sitä todellisuutta, että me olemme täällä vain hetken vierailulla. 

Maalla lapsuuden eläneenä halusin pitkään kuvitella, että oon oikeasti kaupunki-ihminen. Mutta nyt en halua edes huijata itseäni sen suhteen. Todellisuudessa valitsisin tälläisen luonto-adventure matkan kaupunki kohteen sijasta hetkeäkään empimättä. Maapallolla on liian monta upeaa kolkkaa vielä koluamatta ja niin on täällä Uudessa-Seelannissakin! Tää maa on hurmannut mut ihan täysin.

Onneksi vielä on aikaa. 

2 kommenttia:

  1. IHANA SPORTTITYYLI !! toi tupla-adidas vei ihan mun sydämen !! ah ihana sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi apua, kiitos!!! Ihana sinä! Täällä tulee kyllä aina reissussa mentyä perus sporttityylissä, onneksi sekin on super jees :---D Tupla Addu on melkein parempi kuin vain 1 x Addu!

      Poista

Instagram
Instagram
Facebook
Bloglovin
Email
Copyright © 2016 FASHION STATEMENT.Design By Blogger Templates & Websoham. | Distributed By Gooyaabi Templates