• Facebook
  • Blogger
  • Instagram
  • Bloglovin
  • Contact

WAINUI WATERFALL | NEW ZEALAND



Käveltiin puolijuoksua ylämäkeen muutama kilometri, kilpaa nopeasti laskevan auringon kanssa, jotta ehdittäisiin vielä valoisan aikaan perille vesiputoukselle. Polku kiemurteli sademetsän puiden lomassa, välillä ylittäen kuohuvan joen riippusiltaa pitkin. Ylämäkeen kiiruhtaessa tuntui ettei millään ehdittäisi paikalle ajoissa, mutta kohinan yltyessä saavuttiin viimeinkin putoukselle noin puolisen tuntia ennen auringonlaskua. Vesiputouksissa on jotain lumoavaa, jotain mikä vangitsee katseen ja hukkaa ajantajun. Kohinan vuoksi mitään muuta ei kuule kun veden putoavan ja virtaavan. Vaikka vesi olikin hyytävän kylmää ja ilta ehti jo viilentyä, oli putoukseen pakko päästä uimaan. 

Sarjassa historian hankaimpia kuvassa poseeraamisia. Hämärenevä ilta tarkoittaa heiluessa epätarkkoja kuvia. Liukas ja jyrkkä kallio, ei ole ehkä se optimaalisin paikka seisoskella mahdollisimman heilumatta, varsinkaan kun samaan aikaan paikalliset sandfly:t syö sut melkein hengiltä. Kalliolla tasapainoillessa ei oikein voinut ötököitä lätkiäkkään, koska putoaminen tästä alas ei olisi ollut kovin mukava juttu. Mitä sitä ei hienon kuvan eteen tekisi :'---D En tiedä miten onnistuinkin näyttämään näin seesteiselle näissä otoksissa. Äiti kameran takana on aika velho.

Vesiputouksen vuoksi "altaassa" virtaus oli niin kova, että uiminen osoittautui melkein mahdottomaksi ja takaisin kallion tasanteelle osuminen oli melkoinen taitolaji haha. Onnistuin molemmat jalat lahjakkaasti nirhomaan kallioihin ja muistona tästä hetkestä on ainakin 10 sandfly:n puremaa. Niitä kutittaa ihan vietävästi. Myöhäisestä ajankohdasta johtuen oltiin onnekkaasti ainoat paikalla ja saatiin omia koko putous itsellemme ohi kiitävän hetken ajaksi, ennen kuin palelutti ihan liikaa ja aurinko ehti laskea. Takaisin tarvottiin jälleen puolijuoksua, jotta saisi vähän lämpöä jäseniin ja ehdittäisiin autolle takaisin ennen kuin on pilkkopimeää. Sademetsässä kasvillisuden seassa pimeys yllättää todellakin nopeasti. 


goodlife.

6 kommenttia:

  1. Milja22/3/17

    Hei! Ihan ensinnäkin pakko tunnustaa että rakastuin sun tyyliisi! Oon nyt kahlannut varmaan sata sivua sun blogia taaksepäin ja huokailen ihastuneena asukuviasi katsellessa :D Ja sulla tuntuu vaatteiden suhteen olevan superhyvä asenne, järkevä ja eettinen, mitä arvostan suuresti.
    Tokaksi: mieletöntä että oot Uudessa-Seelannissa! Itse vietin välivuodestani kolme kuukautta reissaten ympäri kyseistä maata ja oli kyllä niin unohtumaton reissu <3 Kirjottelin joskus omaan blogiini juttuja Uuden-Seelannin reissustani, joten jos kiinnostaa niin käy vilkaisemassa, saatat bongata sieltä vaikka jotain reissuvinkkejä (: Tekstit löytyy tän linkin takaa: http://myyt-ti.blogspot.fi/search/label/matkat
    Terkuin: Milja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikä kiitos!! Ihana kuulla :---) Oon just tässä viime vuoden aikana herännyt juurikin miettimään enemmän omaa kuluttamista, siistiä kuulla että se välittyy myös lukijoillekkin!

      No niin onkin! Tää on ihan mieletön maa! Ja ehdottomasti käyn lukaisemassa, Uusi-Seelanti jutut kiinnostaa aina :--))

      Poista
  2. tää postaus sai mut hyvälle mielelle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana ihana kuulla<3 tää on parasta feedbakkia!

      Poista

Instagram
Instagram
Facebook
Bloglovin
Email
Copyright © 2016 FASHION STATEMENT.Design By Blogger Templates & Websoham. | Distributed By Gooyaabi Templates