• Facebook
  • Blogger
  • Instagram
  • Bloglovin
  • Contact

TAKAISIN SUOMESSA



Kotona. Vaikea uskoa että vielä hetki sitten olin Uudessa-Seelannissa ja nyt oon jo takaisin koti-Suomessa. Tää reissu lukeutuu kyllä yksiin niistä joka on muuttanut mua jollain tapaa ihmisenä. Jokainen uusi reissu minkä pääsee kokemaan, avaa omia silmiä vähän enemmän ja kasvattaa, mutta tuntuu että tämä matka oli yksi niistä vaikuttavimmista. En siellä ollessa kokenut oikeastaan koti-ikävää, mutta nyt tuntuu että ikävöin takaisin sinne. Homecoming blues. 

Tai sitten tää on vain jetlagia. Heräsin tänään aamulla täysin virkeänä 5.30 ja en saanut enää unta. Mä en koskaan normaalisti herää virkeänä. Tänään ehkä alkaa vihdoin saamaan rytmistä ja elämästä kiinni täällä, mutta pari viime päivää on mennyt vähän ihmetellessä. Laskeuduttiin Suomeen kuudelta aamulla keskiviikkona ja kuin ihmeen kaupalla jaksoin valvoa yhteentoista asti illalla! Saatoin tosin väsyneenä tehdä mielenkiintoisia päätöksiä, ostin esimerkiksi vaalenpunaisen hiusvärin ja heh, uuden tietokoneen. Pikkujuttuja. 

Olin odottanut että Suomessa olisi enemmän kevät jo, mutta kaikki puut on vielä kaljuja ja ruoho harmaata. Oslossa sen sijaan on melkein jo kesä kuulemma ja sen kunniaksi varasinkin sinne menolipun :-----D Öö toivottavasti Suomeenkin sais pian jo uikkarikelit, vaikka musta tuntuukin että seuraavaksi on syksy tulossa. Kaupassa kun bongasin uikkareita, oli eka ajatus että hei, nää on varmaan alessa kun syksykin on ihan just haha. 

Tuntuu ettei musta irtoa oikein mitää järkevää tekstiä. 30 tunnin lentomatka ja 10 tunnin aikaeromuutos tekee varmaan tehtävänsä. Oon ottanut tavoitteeksi sen, että ensi viikolla oon takaisin normaalien kirjoissa. Pitäisi gradun aloittamisen lisäksi ehkä miettiä että miten tätä blogia kirjoitettiinkaan kun elämä normalisoituu, eikä aiheena oo vain jatkuva matkustaminen. Postaustoiveita?

Mutta joo, ikävä vähän Uutta-Seelantia. Ihanaa perjantaita ja viikonloppua!


4 kommenttia:

  1. I know what you mean! Sitä kutsutaan matkamasennukseksi. Aina reissun jälkeen mulle tulee sellainen. Sitten pitää vaan hukuttaa itsensä kaikilla ihanilla jutuilla, jotta ei mieti sitä kaukokaipuuta. Vaikka sun uikkarikuvat ja Uusi-Seelanti kuvat on ollu ihania, niin haluan nähä sulta kevätasuja. Sellaisia, mitä täällä Suomessakin voisi käyttää right now! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, uusia juttuja ja tekemistä, niin kaukokaipuu vähän helpottaa! Näitä luvassa, heti huomenna ;---)

      Poista
  2. Toi on niin hämmentävää, kun hyppii vuodenaikojen keskellä! Mäki Thaimaan reissun jälkeen kelasin koko ajan tääl Suomessa, että vasta oli kesä ja kohta tulee joulu... Menin ihan sekaisin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha sepä :--D No eiköhän tässä pian pääse taas normaaliin rytmiin ja kesää odottamaan!

      Poista

Instagram
Instagram
Facebook
Bloglovin
Email
Copyright © 2016 FASHION STATEMENT.Design By Blogger Templates & Websoham. | Distributed By Gooyaabi Templates